Joitakin hetkiä se pysyi liikkumattomassa asennossa, ilmeisesti täyttäen tilavan vatsansa nesteellä.
Ei ollut olemassa mitään syytä, jonka vuoksi se ei olisi ollut yhtä janoinen kuin katselijatkin. Ei puussa olijoilla ollutkaan muuta aavistusta kuin että tuo suuri nelijalkainen oli kahlannut lammikkoon vain sammuttaakseen janoaan.
Sen liikkeissä ja siinä tavassa, millä se nyt imi vettä itseensä, oli kuitenkin jotakin, mikä ilmaisi toisenlaista tarkoitusta. Ei kestänyt kauan, ennenkuin tämän osoitti todeksi eräs seikka, joka toisenlaisissa olosuhteissa olisi herättänyt naurunhalua katselijoissa. Mutta tässä tapauksessa olivat katselijat itse pilan esineinä, jos tällaista voi sanoa pilaksi, ja sen kestäessä ei ainoakaan näistä kolmesta tuntenut pienintäkään halua antautua ilon valtaan.
Norsu nimittäin menetteli seuraavalla tavalla:
Täytettyään kärsänsä joesta vedellä se nosti sen ilmaan. Sitten se suuntasi sen puuta kohti, tähtäsipä vielä erittäin kylmäverisesti ja tarkisti, niinkuin tähtientutkija kaukoputkeaan sovitellessaan, kastavan vesivirran niiden kolmen miehen kasvoihin, joita se piiritti. Kaikki kolme, jotka sattuivat istumaan lähekkäin, joutuivat samalla hetkellä ja samalla lailla tämän odottamattoman vedenpaisumuksen uhreiksi ja ennenkuin kukaan heistä oli ennättänyt laskea kahteenkymmeneen, olivat he likomärkiä kiireestä kantapäähän asti. Joka riekale heidän selässään ja etupuolenaan kastui niinkuin he olisivat olleet tuntikausia myrskysateen piestävinä.
Mutta norsu ei tyytynyt siihen, että olisi antanut heille vain yhden suihkun. Niin pian kuin sen ensimmäinen varasto oli tyhjentynyt, se upotti jälleen veteen taipuvaisen imuputkensa, täytti sen uudelleen, tähtäsi tarkoin ja antoi vesivirran suihkuta miesten kasvoihin.
Tällä lailla se menetteli vetäen vettä sisäänsä joesta ja ruiskuttaen sitä suurella lihasruiskullaan, kunnes oli liottanut heidät ainakin kymmenen kertaa.
Heidän asemansa oli kaikkea muuta kuin kadehdittava, sillä vesivirta, joka suuntautui heihin yhtä voimakkaasti kuin paloruiskun letkutorvesta, oli pyyhkäistä heidät pois heidän horjuvalta istuinpaikaltaan, puhumattakaan siitä suuresta kiusasta, jonka suihku aiheutti heille.
Oli vaikeaa arvata, mikä saattoi olla norsun kummallisen menettelyn aiheena. Ehkä se oli toivonut voivansa ajaa heidät pois puusta tai väkivallalla pyyhkäistä heidät alas oksilta, tai ehkä se oli vain aikonut tehdä heidän asemansa mahdollisimman epämukavaksi ja siten jossakin määrin tyydyttää pahanilkisyyttään.
Yhtä vaikeaa olisi ollut sanoa, kuinka kauan tätä puuhaa olisi kestänyt. Ehkä tuntikausia kauemmin, koska vesivarasto oli tyhjentymätön, mutta siitä tuli sellainen loppu, jota ei aavistanut tuo suuri paksunahkainen itse eivätkä sen vesiantimien saajat.