"Se on totta", vastasi Kaspar. "Sen parempi, mitä karkeampaa ja vahvempaa se on. Mutta lähtekäämme heti, Karl, katsomaan voimmeko löytää noita puita."
"Sen me teemmekin", vastasi Karl nousten seisomaan puhuessaan ja valmistautuen lähtemään daphnen etsintään.
Kaikki lähtivät tietenkin yhdessä, sillä Ossaru oli yhtä innostunut tutkimuksen tuloksesta kuin kumpi hyvänsä veljeksistä. Fritz, joka huomasi majasta, että toiset aikoivat lähteä uudelle retkelle, sai osittain voitetuksi pahantuulensa ja hyökäten ulos piilopaikasta asteli ääneti heidän jäljessään.
43. luku.
PAPERIPUU.
Seurueen suureksi iloksi kääntyivät asiat juuri sille tolalle kuin Karl oli otaksunut. Sen tiheikön, josta hän oli puhunut, muodostivat pääasiassa daphnepensaat. Sen näet Karl päätti pudonneiden lehtien muodosta ja muutamista marjoista, joita vielä oli jäljellä oksissa. Mutta kuorikin oli tunnusmerkillinen, se kun oli erittäin sitkeää ja sitäpaitsi kovin katkeran makuista, vieläpä niin suuressa määrässä, että poltti nahan Ossarun suusta hänen pureskellessaan sitä, ajattelemattomasti kyllä, liian vapaasti.
Tarkastettuaan asianmukaisesti lehtiä, marjoja ja kuorta kasvintutkija tuli siihen tulokseen että pensas varmasti oli oikea daphne. Niin se tosiaan olikin nimittäin se laji, joka Nepalissa tunnetaan Daphne Bholuana ja josta nepalilaiset valmistavat karheapintaista, mutta pehmeää paperia.
Niin pian kuin he olivat tyytyväisinä todenneet tämän asian, päättivät he ryhtyä toimeenpanemaan Kasparin ehdotusta ja koettaa valmistaa paperileijan.
Ilman Karlin käytännöllistä taitoa, hän kun ei ainoastaan ollut tutustunut kasvien ja puiden kasviopilliseen rakenteeseen, vaan myöskin niiden käytäntöön, vieläpä muutamissa tapauksissa siihen tapaankin, millä niitä valmistettiin määrättyihin tarkoituksiin, ilman tätä taitoa ei pelkkä daphnen löytäminen olisi heitä ollenkaan auttanut. Kasvaessaan tiheikössä se ei muistuttanut paperipuuta enemmän kuin mikään muukaan sen vieressä kasvava puu. Päinvastoin näkyi lähistöllä monta muuta puuta joiden kuoresta olisi saanut paljon enemmän paperin näköistä ainetta ja leveämpinä kaistaleina kuin daphnesta, sillä viimeksimainitun kuori, joka irtaantui kapeina kappaleina, näytti kaikkein huonoimmalta raaka-aineelta paperileijan valmistamiseen. Mutta Karl tunsi sen menettelytavan, jonka avulla se voitiin muuttaa paperiksi. Enempää viivyttelemättä hän kävi työhön käsiksi, toisten auttaessa häntä ja toimiessa tottelevasti hänen määräystensä mukaan.
Kaikkien kolmen veitsenteriä tarvittiin nyt. Uskomattoman lyhyessä ajassa kuorittiin joitakin kymmeniä pikku puita juuresta alempiin oksiin asti. Puita ei hakattu kumoon, koska se ei ollut välttämätöntä. Ne voitiin kasvavassa asennossa paremmin kuoria. Senvuoksi annettiin niiden seisoa paikallaan.