Jollei, niin heidän olisi päästettävä se lentoon yhä uudestaan, kunnes se tarttuisi jonnekin tai kunnes yritys osoittautuisi mahdottomaksi.
Karl astui eteenpäin ottaakseen asiasta selvän toisten seuratessa häntä silmillään, joiden kiihkeä katse ilmaisi, kuinka suurta mielenkiintoa he tunsivat asiaa kohtaan.
Karlin käsi vapisi hänen tarttuessaan köyteen. Ensiksi hän veti sitä hiljaa siirtäen kättänsä vain vähän kerrallaan eteenpäin, kuin ainoastaan oikaistakseen löyhänä riippuvan osan köyttä.
Viimein se alkoi kiristyä vaatien suurempaa voimaa vetämisessä, aivan kuin olisi leija vielä ollut vapaa ja laahautunut lumen yli.
Tämä herätti kaikkea muuta kuin mieluisan aavistuksen, ja köyden luistaessa käteen jalka jalalta, kyynärä kyynärältä, synkkeni se varjo tuntuvasti, joka oli levinnyt kaikkien kolmen kasvoille.
Vain lyhyen ajan pysyi tämä varjo paikallaan. Se katosi nopeammin kuin oli ilmestynyt heidän nähdessään köyden äkkiä pysähtyvän juoksussaan ja sitten tiukentuvan Karlin yhä vetäessä sitä. Hän kiskoi sitä ensin ponnistaen vain osalla voimaansa kuin peläten sen voivan taas irtaantua. Jonkin ajan kuluttua hän tuli luottavammaksi ja veti täysin voimin. Se pysyi yhä kiinni!
Ossaru ja Kaspar ryhtyivät nyt auttamaan häntä, ja kaikki kolme vetivät yhdessä.
Hurraa, leija ei tullut! Köysi kesti, ulottuen kallion juurelle asti yhtä jäykkänä kuin laivan touvi.
Ilon huudahdus pääsi kaikkien kolmen huulilta yht'aikaa, ja he seisoivat kaikki jonkin aikaa pitäen kovasti kiinni köydestä kuin peläten jonkun vihamielisen, näkymättömän käden vetävän sen heidän otteestaan.
Viimein Karl arveli sopivaksi kiinnittää sen johonkin esineeseen. Suuri korkea kivi, joka oli aivan lähellä kallion juurta, näytti sopivimmalta siihen tarkoitukseen. Siihen he päättivätkin sen kiinnittää.