Nelistimme kallion juurelle, ennenkuin pysähdyimme, laskeusimme äkkiä satulasta, asettausimme selkä kalliota vastaan, nykäisimme hevoset eteemme, ja, pitäen ohjakset hampaittemme välissä, olimme taasen valmiit ampumaan.
Tämä teki nopean vaikutuksen. Takaa-ajajamme pysähtyivät kuin yksi mies, ja muutamat, jotka olivat etummaisina sekä arvelivat tulleensa liian lähelle, kääntyivät ympäri ja nelistivät takaisin.
Uusi asemamme oli meille suuresti edullinen. Voimme nyt kaikki kolme asettua rintamaan, mistä vain vihollinen uhkasi. Ei ollut enää mitään vaaraa meidän saartamisestamme. Sissijoukon voitonhuudot muuttuivatkin pian pettymystä ilmaiseviksi kirouksiksi. Äkkiä heidän äänensä taas kuitenkin muuttui, ja riemuhuutoja kaikui uudelleen.
Pian saimme tietää syyn tuohon muutokseen. Levottomina huomasimme, että neljättäkymmentä uutta ratsastajaa ilmestyi kallion takaa, yhtyen entiseen joukkoon.
Huolimatta tästä lisäyksestä, ei sissijoukon rohkeus kuitenkaan näkynyt vähenevän, sillä he eivät yrittäneet mitään päällekarkausta.
Heti noiden uusien liittolaisten tultua, kulki joukko meidän ohitsemme kaksinkertaisessa rivissä Ja hajaantui eteemme puoliympyrään. Tämä liike oli pian tehty, ja ratsastajat olivat nyt parittain heidän vastassamme; kolme, Ijurra ja kaksi muuta, olivat juuri meitä vastapäätä.
Vihollisen hankkeet olivat selvät: he eivät aikoneet suoranaista päällekarkausta; he tiesivät, ettemme voineet päästä heiltä pakoon, ja olivat päättäneet piirittää meitä vaikkapa siksi, kunnes nälkä ja jano pakottaisi meidät antautumaan. Heidän laskuillansa oli onnistumisen mahdollisuus. Vaikka heillä olikin vähän rohkeutta, oli heillä sitä enemmän oveluutta. Rube tuli sangen huonolle tuulelle nähdessään sissijoukon meidät piirittävän sekä näytti katuvan, että olimme tulleetkaan kallion luokse.
— Tässä me nyt olemme, huudahti hän suuttuneena. — Mitenkähän pääsemme täältä pois? Päänahkani uhalla, Bill, eikö olisi ollut parempi, että olisimme tapelleet heitä vastaan aavikolla, ennenkuin olemme nälästä heikontuneet? Uh! Annappa minulle hiukkanen tupakkata, Bill! Kentiesi se tekee minut vähemmän nälkäiseksi. Uh! tunnenpa vatsani yhtä tyhjäksi kuin vanha tammaluuskani… Mutta katsokaapas sitä tyttöä!
Kohtaus, jonka nyt näimme, saattoi meidät molemmat huolimatta meidän alakuloisuudestamme, purskahtamaan heleään nauruun. Sankari tässä näytelmässä oli Ruben vanha tammaluuska. Meidän oli äsken täytynyt jättää se oman onnensa nojaan ja tietysti luulimme sen tulevan joko ammutuksi tahi otetuksi kiinni, mutta niin ei näyttänyt kuitenkaan käyvän. Päättäen, ettei niinkään helposti herrastansa erkanisi, oli se nelistänyt meidän perässämme. Koska se kuitenkin oli hidas, oli se pian jäänyt meistä jälelle, ja hetkisen oli se sissijoukon keskellä, kenenkään kuitenkaan viitsimättä sitä vangita, se kun oli niin kurjan näköinen.
Vihdoin joutui se koko joukon jälkeen, mutta eipä tämäkään näkynyt muuttavan sen alkuperäistä aikomusta, ja samassa silmänräpäyksessä, kun Rube meille huudahti, mursi se juuri itsellensä tien vihollisen rivien läpi isäntänsä luokse. Siitä päättäen, miten se juostessaan piti turpaansa, näytti se tuntevan hänet hajusta!