— Mainitaan kyllä, — vastasi Ginés — mutta vielä minä pidän huolen siitä, että lakkaavat; muuten revin heiltä karvat, sanon vain hiljaa, mistä. Herra ritari, jos teillä on jotain meille annettavaa, niin antakaa jo ja menkää Jumalan nimeen, sillä ikäväksi käy tässä kuunnella, kuinka urkitte toisten elämän vaiheita; jos minusta haluatte tietoja, niin tietäkää että olen Ginés de Pasamonte, jonka elämäkerta on peräisin näistä nyrkeistä.
— Totta se puhuu; — sanoi komissaari — hän näet on itse kirjoittanut historiansa, niin ettei paremmasta apua, ja kirja jäi vankilaan kahdensadan reaalin pantiksi.
— Ja minä aion sen lunastaa, — sanoi Ginés — vaikka se olisi kahdensadan dukaatin panttina.
— Onko se niin hyvä? — kysyi Don Quijote.
— Se on niin hyvä, — vastasi Ginés — että hävetä saavat Lazarillo de Tormes ja kaikki muut senlaatuiset jo kirjoitetut tai vasta kirjoitettavat. Sanon teille vain että siinä käsitellään tositapahtumia ja että ne tosiasiat ovat niin sieviä ja hupaisia, ettei voi olla niiden veroisia valhejuttuja.
– Entä mikä on kirjanne nimi? — kysyi Don Quijote.
– Ginés de Pasamonten elämäkerta — vastasi mies itse.
– Onko se jo valmiskin? — kysyi Don Quijote.
— Kuinka se voisi olla valmis, — vastasi hän kun elämäinkään ei ole vielä päättynyt? Se, mikä on kirjoitettu, käsittelee aikaa syntymästäni siihen hetkeen, jolloin minut nyt viimeksi lähetettiin kaleereille.
— Oletteko siis jo ennenkin ollut siellä? — kysyi Don Quijote.