Oi, jospa herra Amadiin ma voisin niin ylevästi työntää loitommaksi kuin jalon Don Quijoten sinä juuri!
Ah, silloin itse kadehdittu öisin,
tää murheenaika muuttuis riemuisaksi,
ois yksinäiselläkin ilo suuri.
Gandalin, Amadis Gallialaisen aseenkantaja, Sancho Panzalle, Don
Quijoten aseenkantajalle.
Sonetti.
Sua tervehdin, sä urho kuulu, oi, jot' itse Onnetar niin hemmotteli, ett' asemies nyt oot ja virkaveli ja hengiss' että tie sun kotiin toi.
Hänt' enää kuokka häpäistä ei voi, ken vaeltaen ritarina eli — nyt moitteen saa, ken kuuhun kurkotteli, ja maltti asemiestä aateloi.
Sua kovin kadehdin, sait jalon herran, sua kelpo aasi selässänsä kantaa, ja haarapussistasi älys paistaa.
Siis terve, uljas Sancho, vielä kerran, —
Espanjan Ovidiuskin sinun antaa
luunappein kera kiitostansa maistaa.
Monimielinen runoilija, herra Hupainen, Sancho Panzalle ja Rocinantelle.
Sancho Panzalle.