Ensimmäinen luku, jossa kerrotaan maineikkaan hidalgon[1] Don Quijote
Manchalaisen[2] oloista ja askareista.
Toinen luku, jossa kerrotaan, kuinka mielevä Don Quijote[3] lähti ensimmäisen kerran matkaan kotipaikaltansa.
Kolmas luku, jossa kerrotaan, kuinka Don[4] Quijote hupaisella tavalla lyötti itsensä ritariksi.
Neljäs luku. Siitä, mitä ritarillemme tapahtui hänen lähdettyään majatalosta.
Viides luku, jossa jatkuu kertomus ritarimme onnettomuudesta.
Kuudes luku. Hupaisesta ja perinpohjaisesta tarkastuksesta, jonka kirkkoherra ja parturi toimittivat mielevän hidalgomme kirjastossa.
Seitsemäs luku. Kelpo ritarimme Don Quijote Manchalaisen toisesta matkaanlähdöstä.
Kahdeksas luku. Kuinka urhoollinen Don Quijote onnellisesti suoriutui kamalasta ja ennenkuulumattomasta seikkailusta tuulimyllyjen kanssa sekä muista uskollisen muistamisen arvoisista tapahtumista.
Yhdeksäs luku, jossa päätetään ja saatetaan loppuun urhean biskajalaisen ja miehuullisen manchalaisen kamala kaksintaistelu.
Kymmenes luku. Don Quijoten ja hänen aseenkantajansa Sancho Panzan hupaisista keskusteluista.