— Sinä, Lotario, olet menetellyt niinkuin edellytin sinun ystävänä menettelevän; minä noudatan kaikin puolin neuvoasi; tee, miten hyväksi näet, ja pidä asia salassa, sillä sitä, kuten hyvin ymmärrät, tällainen odottamaton seikka vaatii.
Lotario lupasi, ja Anselmon luota poistuessaan hän sitten hartaasti katui kaikkea, mitä oli hänelle sanonut, koska huomasi, miten typerästi oli menetellyt, vaikka olisi voinut Camilalle kostaa turvautumatta niin julmaan ja häpeälliseen keinoon. Hän kirosi järjettömyyttään, herjasi omaa kevytmielistä päätöstään eikä tietänyt, mitä keinoa pitäisi saadakseen tehdyn tekemättömäksi tai johtaakseen asian johonkin siedettävään päätökseen. Lopulta hän päätti kertoa kaikki Camilalle, ja tilaisuutta tarjoutuikin, niin että hän kohtasi hänet kahden kesken jo samana päivänä. Havaitessaan voivansa vapaasti hänen kanssaan puhua Camila virkkoi hänelle:
— Tietäkää, rakas Lotario, että minulla on sydämelläni huoli, joka ahdistaa minua niin kovin, että on kuin poveni siihen pakahtuisi, ja ihme onkin, ellei niin käy, sillä Leonela on tullut nyt niin julkeaksi, että päästää taloomme joka ilta rakastajansa viettäen hänen kanssaan koko yön, mikä tietenkin voi vahingoittaa minun hyvää mainettani, koska jokainen, joka näkee hänen niin ajattomana aikana poistuvan talostani, saattaa ajatella asiasta mitä tahansa. Minua rasittaa varsinkin se, etten voi tyttöä rangaista enkä torua, koska se seikka, että hänellä on tieto salaisesta suhteestamme, on hillinnyt kieltäni pakottaen olemaan puhumatta hänen asioistaan, ja minä pelkään, että tästä koituu jokin onnettomuus.
Camilan niin sanoessa Lotario luuli aluksi, että hän käytti keksimäänsä juonta uskotellakseen hänelle, että mies, jonka hän oli nähnyt talosta poistuvan, oli Leonelan rakastaja eikä hänen; mutta nähdessään hänen sitten itkevän, olevan murheissaan ja anovan apua hän uskoi tuon todeksi ja joutui aivan ankaran hämmingin ja katumuksen valtaan. Siitä huolimatta hän kehoitti Camilaa olemaan huoletta luvaten toimia niin, että Leonelan julkeus loppuisi. Hän kertoi vielä, mitä oli mustasukkaisen raivonsa kiihtämänä sanonut Anselmolle ja kuinka he olivat keskenään sopineet, että Anselmo piiloutuisi varastohuoneeseen saadakseen siellä selvästi nähdä, kuinka uskoton Camila oli. Lotario pyysi Camilalta anteeksi tuota hulluuttaan ja kehoitti häntä neuvomaan, miten se oli korjattavissa ja kuinka voitaisiin päästä siitä sekavasta sokkelosta, johon oli hänen oman ajattelemattomuutensa vuoksi jouduttu.
Camila kauhistui kuullessaan, mitä Lotario hänelle kertoi, ja torui ja moitti kovin harmistuneena ja monin sekä järkevin sanoin hänen ilkeätä epäluuloaan ja yksinkertaista ja kehnoa aikomustaan. Mutta nainen on luonnostaan miestä neuvokkaampi sekä hyvässä että pahassa, vaikka se kyky hänet taas pettää hänen ryhtyessään vakain aikomuksin suunnitelmia tekemään, ja niin Camilakin keksi kohta keinon tämän auttamattomalta näyttävän asian korjaamiseksi ja kehoitti Lotarioa huolehtimaan siitä, että Anselmo seuraavana päivänä piiloutuisi mainittuun paikkaan, koska hän, Camila, aikoi käyttää hyväkseen juuri hänen piilossaoloaan, jotta he, hän ja Lotario, saisivat siitä lähtien häiritsemättä nauttia toistensa seurassa. Hän ei kumminkaan ilmaissut Lotariolle aikomustaan kokonaisuudessaan, vaan käski hänen vain olla varuillaan, niin että hän Anselmon piilouduttua Leonelan häntä kutsuessa heti tulisi ja vastaisi kaikkeen, mitä Camila hänelle sanoisi, niinkuin olisi vastannut, ellei olisi tietänyt Anselmon olevan kuuntelemassa. Lotario pyysi häntä hartaasti ilmaisemaan koko aikeensa, jotta voisi varmemmin ja tarkemmin ottaa huomioon kaikki, mitä tarpeelliseksi havaitsisi.
— Minä vakuutan, — vastasi Camila — ettei sinun tarvitse huolehtia mistään muusta kuin vastaamisesta aina sen mukaan kuin minä kysyn. — Camila näet ei tahtonut hänelle ennakolta ilmoittaa, mitä suunnitteli, koska pelkäsi, ettei hän noudattaisi hänestä hyvältä tuntuvaa aietta, vaan noudattaisi tai suunnittelisi toisia, jotka eivät voineet olla sen veroisia.
Sitten Lotario lähti. Seuraavana päivänä Anselmo matkusti pois sanoen taas menevänsä maalle ystävänsä luo, mutta kääntyi takaisin ja piiloutui, minkä voi tehdä varsin vaivattomasti, koska Camila ja Leonela tahallaan soivat hänelle siihen tilaisuutta.
Siinä Anselmo siis oli piilopaikassaan, mieli niin järkytettynä kuin saattaa ajatella olevan sen, joka odottaa näkevänsä omin silmin, kuinka hänen kunniansa silvotaan kappaleiksi, ja ajatteli olevansa kadottamassa kalleimman aarteensa, jona piti rakasta Camilaansa. Saatuaan täyden varmuuden siitä, että Anselmo oli piiloutunut, Camila ja Leonela lähtivät varastohuoneeseen, ja tuskin sinne astuttuaan Camila huokasi syvään ja virkkoi:
— Oi rakas Leonela! Eikö olisi parempi, että sinä, ennenkuin minä toteutan, mitä en halua sinulle ilmoittaa, jottet yritä sitä estää, otat Anselmon tikarin ja pyyntöäni noudattaen lävistät sillä kurjan poveni? Mutta ei kumminkaan, älä tee sitä, sillä eihän ole oikein, että minä kärsin rangaistuksen toisen tekemästä rikoksesta. Sitä ennen tahdon tietää, mitä minussa ovat nähneet Lotarion häikäilemättömät ja julkeat silmät sellaista, että hän on senvuoksi rohjennut minulle ilmaista ilmaisemansa kehnon aikomuksen ystäväänsä ylenkatsoen ja minua solvaten. Mene tuonne ikkunaan, Leonela, ja huuda häntä, sillä hän on varmaan kadulla odottamassa, että saisi toteuttaa inhan aikeensa. Mutta sitä ennen toteutuu minun yhtä säälimätön kuin kunniallinenkin suunnitelmani.
— Ah, señora! — vastasi ovela ja hyvin osansa oppinut Leonela. — Mitä aiotkaan tehdä tällä tikarilla? Aiotko ehkä surmata itsesi tai Lotarion? Teitpä kumman tahansa, joka tapauksessa siitä koituu sinulle hyvän nimesi ja maineesi hukka. On parempi, jos salaat kokemasi solvauksen etkä anna tuolle pahalle miehelle tilaisuutta nyt tulla tänne ja kohdata meidät yksin ollessamme. Muista, señora, että me olemme heikkoja naisia ja että hän on mies, ja tarmokas; ennenkuin sinä ehdit toteuttaa suunnitelmasi, saattaa hän, koska tulee noissa pahoissa aikeissa, intohimon sokaisemana kenties tehdä sen, mikä olisi sinulle pahempaa kuin jos hän sinut surmaisi. Voi isäntääni Anselmoa, joka on nähnyt hyväksi luovuttaa tuolle hävyttömälle sellaisen vallan talossaan! Ja jos sinä, señora, nyt hänet surmaat, kuten luulen sinun mielivän tehdä, niin mitä teemme hänelle hänen kuoltuaan?