— Se on pikemmin taputtamista kuin kurittamista — virkkoi herttuatar. — Arvelen, ettei viisas Merlin tyydy semmoiseen hellittelyyn; kelpo Sanchon tulee käyttää jonkinlaista piikeillä tai solmuilla varustettua ruoskaa, niin että lyönnit tuntuvat, sillä vitsa lapsen viisahaksi, ja sellaisen ylhäisen naisen kuin Dulcinea Tobosolaisen vapautta ei osteta niin huokealla hinnalla. Sanchon tulee myös muistaa, että hyvät työt, jotka suoritetaan veltosti ja laimeasti, eivät ole ansiollisia eivätkä minkään arvoisia.[3]
Siihen vastasi Sancho:
— Antakoon teidän korkeutenne minulle jonkin sopivan ruoskan tai pampun, niin kyllä minä sillä itseäni peittoan, kun se vain ei tee kovin kipeätä; teidän armonne näet tulee tietää, että minulla, vaikka olenkin maatiaismies, on hipiä pikemmin pumpulia kuin aroheinää, eikä sentään passaa, että pieksen itseni riekaleiksi toisten tähden.
— Olkoon menneeksi; — vastasi herttuatar — minä annan teille huomenna ruoskan, joka teille hyvin sopii ja sopii myös teidän hienoon hipiäänne, aivan kuin ne molemmat olisivat sisaruksia.
Siihen sanoi Sancho:
— Rakas armollinen rouva, teidän korkeutenne tulee tietää, että olen kirjoittanut kirjeen eukolleni Teresa Panzalle kertoen hänelle kaikesta, mitä minulle on tapahtunut lähdettyäni hänen luotaan; minulla on kirje täällä povessani eikä siitä puutu enää muuta kuin allekirjoitus. Pyytäisin nyt teidän suuriälyisyyttänne lukemaan sen, sillä minusta tuntuu, että se sopii hyvin käskynhaltian tyyliin, tarkoitan siihen tapaan, miten käskynhaltioitten tulee kirjoittaa.
— Kuka sen on sommitellut? — kysyi herttuatar.
– Kuka muu sen olisi sommitellut kuin minä vaivainen syntinen itse? — vastasi Sancho.
– Entä oletteko itse sen kirjoittanutkin? — kysyi herttuatar.
— Mitä vielä; — vastasi Sancho — enhän minä osaa lukea enkä kirjoittaa, vaikka puumerkkini kyllä osaan piirtää.