Nyt lopetti vaitiolon myös Don Quijote sanoen Sancholle:
— Ole kärsivällinen, poikani, tee tämän herrasväen mielen mukaan ja kiitä hartaasti taivasta, joka on sijoittanut ruumiiseesi sellaisen voiman, että sinä lihaasi kiduttamalla päästät lumottuja lumouksesta ja herätät vainajia kuolleista.
Kamarirouvat olivat jo ehtineet lähelle Sanchoa, kun hän, myöntyväisempänä ja alistuneempana, asettui mukavaan asentoon tuolissaan jättäen kasvonsa ja partansa alttiiksi ensimmäiselle, joka antoi hänelle tuiman nenäpiuvin ja sitten niiasi hänelle syvään.
— Vähemmän kohteliaisuutta ja vähemmän hajuvesiä, armollinen rouva kamarirouva; — sanoi Sancho — haisevathan kätenne jumaliste kuin niitä olisi voideltu viinietikalla!
Miten olikaan, kaikki kamarirouvat antoivat hänelle nenäpiuvinsa, ja monet muut talonväkeen kuuluvat nipistelivät häntä, mutta neuloilla pistelemistä Sancho ei voinut sietää, vaan hyppäsi ilmeisesti suuttuneena ylös tuolilta, sieppasi vierestään palavan soihdun, huitoi sillä päin kamarirouvia ja muita kiusanhenkiään ja sanoi:
— Menkää hiiteen, te helvetin palvelijat; en minä ole pronssista, etten ollenkaan tuntisi näitä hirmuisia tuskia!
Altisidora, joka varmaan oli väsynyt makaamaan niin kauan pitkänään, kääntyi samassa toiselle kyljelleen, ja sen nähtyään läsnäolevat huusivat kaikki yhteen ääneen:
— Altisidora on elossa! Altisidora elää!
Rhadamanthys kehoitti Sanchoa leppymään, koska tarkoitus oli jo saavutettu.
Nähdessään Altisidoran liikahtavan Don Quijote laskeutui polvilleen
Sanchon eteen ja sanoi hänelle: