He olisivat luultavasti jutelleet kamarirouvista enemmänkin, elleivät olisi kuulleet pillipiiparin ja rumpalien alkavan jälleen soittaa, mistä arvasivat kamarirouva Tuskallisen olevan tulossa. Herttuatar kysyi herttualta, oliko ehkä soveliasta lähteä häntä vastaan, koska hän oli kreivitär ja ylhäinen henkilö.
— Mikäli hän on kreivitär, — ehätti Sancho vastaamaan ennen herttuaa — olen kyllä sitä mieltä, että teidän korkeuksienne sopii mennä häntä vastaanottamaan, mutta mikäli hän on kamarirouva, ei minun mielestäni kannata paikaltaan hievahtaa.
– Kuka sinun käskee siihen sekaantua, Sancho? — sanoi Don Quijote.
– Kukako käskee, armollinen herra? — vastasi Sancho. — Minä käsken itse ja voin sen tehdä, koska olen aseenkantaja, joka on oppinut kaikki kohteliaisuuden säännöt teidän armonne koulussa, joka on kaikkein kohteliain ja sivistynein ritari, mitä on koko sivistyneessä maailmassa, ja olenhan kuullut teidän armonne sanovan, että näissä asioissa tulee yhtä paljon vahinkoa liiasta kuin liian vähästä, ja vähästä viisas yskän ymmärtää.
— Niin on laita kuin Sancho sanoo; — virkkoi herttua — katsotaan nyt, miltä tuo kreivitär näyttää, ja sen mukaan voimme sitten arvioida, kuinka suurta kohteliaisuutta hänelle on osoitettava.
Samassa tulivat puutarhaan pillipiipari ja rumpalit samoinkuin edellisellä kerralla.
Ja tähän kirjan tekijä lopetti tämän lyhyen luvun aloittaen uuden, missä jatkuu sama seikkailu, joka on merkillisimpiä koko historiassa.
Kahdeksasneljättä luku,
jossa esitetään, mitä kamarirouva Tuskallinen kertoi kovasta kohtalostaan.
Murheellisten soittoniekkojen jäljessä asteli nyt puutarhaan noin kaksitoista kamarirouvaa, kahdessa rivissä ja kaikki avaroissa nunnanpuvuissa, jotka näyttivät olevan vanutettua villakangasta, sekä ohuissa, valkoisissa musliinihunnuissa, jotka olivat niin pitkät, että peittymättä jäi vain hameenhelmus. Heidän jäljessään tuli kreivitär Trifaldi, jota talutti asepalvelija Trifaldin Valkoparta, puettuna pörhistämättömään mustaan boijiin, joka oli niin erinomaisen hienoa, että pörhistämisen jälkeenkin olisi joka-ainoa nukkamykkyrä ollut Martosin isojen herneitten kokoinen. Häntä eli laahus, tai miten sitä tahdomme nimittää, oli kolmijakoinen, ja liepeitä kantamassa oli kolme samoin surupukuista paashia. Koko puku muodosti liepeitten kolmen terävän kulman kanssa silmiinpistävän mittausopillisen kuvion, ja senvuoksi kaikki, jotka tuon kolmijakoisen laahuksen näkivät, johtuivat ajattelemaan, että hänen nimensä oli juuri siitä syystä kreivitär Trifaldi, kuin olisi sanottu: kreivitär Kolmiliepeinen. Benengeli sanookin, että todella oli niin laita ja että hänen oikea nimensä oli kreivitär Sudenheimo, koska hänen kreivikunnassaan oli paljon susia, ja että häntä olisi mainittu kreivitär Ketunheimon nimellä, jos siellä olisi sattunut susien asemesta olemaan kettuja, koska niillä seuduilla ylhäiset yleensä ottavat itselleen nimen siitä tai niistä olioista, mitä heidän tiluksillaan on runsaimmin; mutta tämä kreivitär oli uutta laahusmuotia suosien luopunut Sudenheimon nimestä ja valinnut nimen Trifaldi eli Kolmiliepeinen.