— Totta totisesti, — sanoi nuorukainen — teidän armonne ei saa minua nukkumaan kopissa enempää kuin voitte tehdä minusta kuningasta!
— Miksi en voisi saada sinua koppiin nukkumaan? kysyi Sancho. — Eikö minulla ole valta vangita ja vapauttaa sinut milloin ja miten usein haluan?
— Olipa teidän armollanne kuinka suuri valta tahansa, — sanoi nuorukainen — se ei sittenkään riitä pakottamaan minua koppiin nukkumaan.
— Vai ei — virkkoi Sancho. — Viekää hänet heti sinne, jotta hän saa omin silmin nähdä erehtyneensä, vaikka vanginvartian tekisi hyvinkin mieli osoittaa hänelle myöntyväisyyttä omaksi edukseen; minä näet määrään hänelle kahden tuhannen dukaatin sakon, jos hän sallii sinun astua askelenkin kopista ulos.
— Tämähän on aivan naurettavaa — vastasi nuorukainen. — Seikka on se, ettei koko maailmakaan voi saada minua kopissa nukkumaan.
— Sano minulle, sinä pirulainen, — virkkoi Sancho — onko sinulla joku enkeli, joka sinut vapauttaa ja riisuu sinulta kahleet, joilla aion antaa sinut kytkeä?
— Kuulkaahan, herra käskynhaltia, — vastasi nuorukainen varsin hilpeästi — harkitkaamme asiaa järkevästi ja katsokaamme, mistä oikeastaan on kysymys. Otaksutaan, että teidän armonne käskee viedä minut koppiin, että minut siellä sidotaan ja kahlehditaan, että minut heitetään maanalaiseen luolaan, että vanginvartiaa uhataan ankaroilla rangaistuksilla, jos hän päästää minut ulos, ja että hän menettelee aivan käskyjen mukaan. Jos en sittenkään viitsi nukkua, vaan valvon koko yön silmiäni ummistamatta, niin voiko teidän armonne, vaikka hänellä olisi suurikin valta, saada minut nukkumaan vastoin tahtoani?
— Eipä tietenkään; — sanoi sihteeri — ja mies on osoittanut väitteensä oikeaksi.
— Te siis olisitte nukkumatta — virkkoi Sancho — vain siitä syystä, ettette tahdo nukkua, eikä siksi, että tahdotte vastustaa tahtoani?
— Niin, armollinen herra, — vastasi nuorukainen — en minä mitään muuta ajattele.