Minut on voitettu, syrjäytetty. Pojalla oli makua.
Ja kaikki oli minulle jotakin hiukan koomillista, hiukan kaihomielistä, hiukan kipeää.
Juttu oli minusta hauska. Tunsin uteliaisuutta. Halusin nähdä tytön, ja Pikkuveli halusi myöskin näyttää minut tytölle, sillä hän oli ylpeä minusta. Minähän olin sanomalehdentoimittaja, ja minussa oli hiukan tuota kokemuksen synnyttämää välinpitämättömyyttä, joka tekee nuoriin ihmisiin ihailtavan vaikutuksen.
Kutsuin siis heidät eräänä iltana Capitoliin yhdeksän näytäntöön. En oikeastaan edes tiennyt, mikä filmi siellä oli, mutta ajattelin, että se joka tapauksessa kelpaisi. Kutsuni otettiin mielihyvällä vastaan.
Me odotimme, Pikkuveli ja minä, suuressa eteisessä ennen näytännön alkua. Ohitsemme kiersi pitkä ihmisjono, ja minä huomasin nauttivani kaikin aistimin sen yhteisestä, kärsimättömästä, hermostuneesta odotuksesta. Yritin arvioida, mitä kaikki nuo eri henkilöt olivat, jotka yhteinen filminälkä oli kerännyt tällä hetkellä tähän samaan paikkaan, jotka luultavasti eivät enää koskaan tulisi näkemään toisiaan näitten kahden tunnin jälkeen.
Konttoristeja, — kauppiaita, — juoksutyttöjä, — liikeapulaisia, — koululaisia pienin ryhmin, — ylioppilaita, — joukossa näkyi vilahtavan eräs professori rouvansa kanssa, — pari epäilyttävän maalattua neitosta parin epäilyttävän hienon herrasmiehen kanssa, — joku virkamies kuluneine päällystakkeineen, ruskea paketti kädessä, — joku leveähattuinen ja laajalahkeinen, tupakkaa syljeskelevä tyyppi.
Ja kaikki äänet, jotka sekautuivat yhdeksi ainoaksi epäselväksi sorinaksi. Tästä erottui joskus jokin selvä sana, jokin huudahdus, jokin lause.
Vielä verrattain uuden käytävän tuoksu sekautui puuterin ja hajuveden lemuun, kosteitten vaatteitten ja hien hajuun. Tuossa sekoituksessa oli jotakin eksoottista ja kiihkeää.
Koko joukon oli suggeroinut filmin huikea juoksu kankaalla, vaihtuvat kuvat ja filmitähtien illusoorinen viehkeys. He odottivat kaikki sulautuneina yhteiseksi, kollektiiviseksi joukoksi, voidakseen jonkin minuutin kuluttua yhdessä antaa samojen tunteiden ja aistimusten kiitää nopeasti vaihtuvin sarjoin halki aivojen. Etsiäkseen filmistä romantiikkaa arkipäiviin, illusionia, ihmettä!
Sillä hetkellä tunsin, mikä ääretön määrä nykyajan romantiikkaa piilee sanassa Hollywood, — mitä se merkitsee, että tietää kaikkien noiden loistavien filmitähtien todella olevan olemassa. Ymmärsin noiden filmihullujen tunteet, kun he kirjoittavat kirjeitä ja pyytävät valokuvia ja nimikirjoituksia ja juoksevat illasta iltaan elokuvateatterista toiseen.