SUNOSTRÖM. Kummallista! Minä huomaan että olemme kaikki samalla asialla. Kaikki olemme karhuja, mutta karhuttava otus ei lähde pesästänsä.
TIKKANEN. Otus olisi saatava ulos pesästänsä — mutta mitenkä?
NEULANEN. Se on helposti tehty! Jos ovi on suljettu, niin se rikotaan.
Tahdotteko nähdä, kuinka ovia avataan? (Tekee uhkaavan liikkeen).
RIKKONEN. Malttakaa hiidessä, malttakaa! Parempi olisi keksiä jokin keino. Väkivaltaa ei saa käyttää.
NEULANEN. Mutta minulla ei ole aikaa juosta täällä joka päivä!
Kärsivällisyyteni loppuu, ja kun se loppuu niin — — —
RIKKONEN. — — sillooin on leikki kaukana. No niin, myönnetään, mutta minä nyt kuitenkin ehdottaisin erästä keinoa ja se on että me kaikki ruvettaisiin sairaiksi.
SUNOSTRÖM. Se ei ole hullumpi esitys. Mutta mitenkäs tämä kaikki tapahtuisi? Ettäkö haettaisimme tohtorin kotia luoksemme, tahi — — —
RIKKONEN. — — eikö hiidessä, siitä voisi tulla meille kustannuksia, — vaan nyt olisi meidän kaikkien mentävä hetkeksi pois ja vähän ajan perästä tultava uudelleen, ei kuitenkaan kaikki yht'aikaa, mutta ei suurta väliäkään saisi olla. Kullakin meistä olisi oma tautinsa. Minä puolestani koetan tavattomasti aivastella, — se on, minuun on tullut aivastus-tauti, ja te toiset voisitte ottaa jonkun muun taudin näyteltäväksenne.
TIKKANEN. Ja samalla kun hän tarkastaa tautimme laatua, niin voimme häntä muistuttaa siitä vanhasta kolmesta markasta (nauravat) niinkuin sanotaan. Minä suostun ja otan näytelläkseni nikottajan osaa.
NEULANEN. Minuun tulee naurutauti.