"Sinussako se nyt on? Minullahan oli menneellä viikolla samallaista, mutta se vähän helpotti, kun Kilpelän muori hieroi melkein koko pyhäpäivän."
"Saa näkyä, mikä tästä elämästä oikein tuleekaan. Tuntuu käyvän niin ylivoimaiseksi, Ei olisi varoja paljon rokulipäiviä viettää."
"Kelläpä meikäläisellä niitä on. Eihän tuota ole jaksanut maksaa korkeinta määrää siihenkään sairaskassaan, että saisi täyttä päiväpalkkaa sairastaissa."
"En ole minäkään. Saattaisi tulla kaksi ja viisikolmatta päivältä", sanoi Jaakko.
"Niin, mitä sillä ostaa nykyisten hintojen aikana?"
Raskain mielin ja askelin palasi Jaakko illalla työstä. Siinä hän puohtoi katukäytävällä vääräsäärisenä ja olkapäät omituisesti eteenpäin niin kuin yleensä kaikilla karvaushuoneen miehillä. Nuoremmat juoksahtivat hänen ohitsensa.
"Hyvänen aika, kylläpä sinä nyt olet väsyneen näkönen!" sanoi Anna-Kaisa auttaessaan hänen päältänsä vaatteita, joista levisi huoneeseen ilkeä löyhkä.
"Väsynyt minä todella olenkin", sanoi Jaakko ja istui raskaasti luolille.
Kasvot olivat omituisesti painuneet kuopalle.
"Miten sinä näytät niin oudollekin, että ihan säpsähtää?"