Olisipa ollut äiti elossa vielä, niin hätäkö tässä olisi ottaa huonokuntoisuudenkaan päiviä vastaan. Katsoisi lasta, jonka hän voisi luottaen hänelle heittää.
Katri oli toki siksi ymmärtäväinen vaimo, ettei hän heittäytynyt yksistään sairasmaksujen varaan, vaan koetti ansaita siihen lisäksi nyt kun vielä jotenkuten kykeni. Ei se kuitenkaan helppoa ollut. Se kävi päivä päivältä yhä raskaammaksi, sillä synnyttämisen ajat lähenivät.
Työtä hänellä kuitenkin oli. Liisa oli puhunut Katrista muutamille rouville, joita hän tunsi, ja hän pääsi heille työhön. Näin pyhien lähestyessä oli kiirettä kaikkialla. Huoneita oli puhdistettava ja siivoojanaisista oli kova kysyntä. Katri oli iloinen, että hänellekin riitti työtä niin paljon kuin tehdä kerkesi.
Nämä päivät kuitenkin rasittivat häntä kovasti. Ei suinkaan ollut helppoa olla turjustettuna paksuihin vaatteisiin, niin kuin piti olla, että tarkeni vetoisissa huoneissa, joiden akkunat olivat auki tomuttamisen aikana. Tahtoipa siitä huolimatta kylmä kuitenkin karsia.
Kuinka saattoikaan hän kestää kaikkia venytyksiä, kiipeilemisiä ja konttaamisia, ettei niistä mitään kommelluksia aiheutunut!
Niin kuitenkin päivä toisensa jälkeen kului.
Juho sillä välin oli paranemaan päin. Lääkärin määräämä aika alkoi olla jo loppuun kulunut.
Jouluksi pääsi hän kotiin, mutta työhön ei kuitenkaan saanut vielä mennä. Kuitenkin oli hyvä nyt jo näinkin, ja juhla tuntui oikein juhlalta tässä köyhässä kodissa. Rahavähillään he hankkivat joulukuusen, joka valaistiin viimevuotisilla kynttilänpäillä lyhyt hetki. Katri oli säästänyt vähän ryynejäkin, että saatiin keittää joulupuuro. He olivat jo vuosikausia syöneet yhteisen jouluaterian Juhon kotona, eikä siitä kodikkaasta tavasta voitu nytkään luopua.
Mutta ennen kuin oli vielä loppuunkaan päästy, alkoi kynttilä toisensa jälkeen nukahtaa sammuksiin ja kuusi jäädä huoneen pimentoon.
Heistä molemmista tuntui kynttilän sammuminen kuvaavan koko heidän elämänsä vaappumista tällä hetkellä. Heillä oli molemmilla salaisena pelkona: mitä tämä talvi vielä mukanansa tuo, mitä arvaamattomia kokemuksia antaa.