Jälleen kiehui ihmisjoukko väliajalla. Tuoleja siirrettiin joutuin pois, sillä tanssi alkoi tuossa tuokiossa. Yrjön ja Annan iltahuvi tuli häirityksi, sillä heidän täytyi lähteä viemään Kerttua kotiin. Isä kantoi häntä.
Ulkona oli yltynyt lumimyrsky. Vihaisesti kiskoi itätuuli, juoksutti lunta pitkin katuja ja kaasi kinoksia alas rakennuksien katoilta.
Isä koetti suojata ohuesti vaatetettuja jalkoja vihaiselta viimalta…
He saapuivat kotiin mielissä tyhjyyden tunne ja tyytymättömyys…
XI.
Kevät!
Mikä ihmeellinen vuodenaika! Aivan äskenhän oli pakkasen valta vahvimmillaan, huurreturkki metsän yllä, ilmassa soiva heleys, hangella ja oksilla kuroutunut kuura, pimeyden vallassa koko luonto. Tuskin keskipäivällä vähäinen päivän piirto etelän taivahalla näkyi, mutta kohta taasen hämärään peittyi vuoret, laaksot, vaarat, lakeudet.
Ja yön pimeyden aikana puristi tammipakkanen kiinteästi, helläämättä ainoanakaan päivänä, ja samoin teki helmikuun, "pikku tammen" alkupuoli.
Mutta tuskin oli huomattu, mitä oli tapahtunut päivän palauksen jälkeen. Illasta ja aamusta oli pitennyt päivä. Joka vuorokausi kiersi päivän pyörä yhä korkeampaa kaarta.
Eilen näkyi sen yläsyrjä metsän latvojen tasalla, tänään helotti jo melkein puoli palloa ja ylihuomenna ehkä jo kokonaan.