IV.
"Raatajan Vapaus" oli ilmestynyt taas lauvantaiksi kaksoisnumerona. Ilmoituksista oli muodostunut oikein lisälehti, sillä niitä oli tulvinut kaikista ammattiosastoista omasta ja lähikaupungista, jossa ei ollut omaa puoluelehteä, sekä maaseudulta.
Ohjelma näytti olevan jotensakin samaa kaikissa: alkusoitto, avajaissanat, runo, huilusoolo, kupletti, joku seuranäytelmä, pukutanssi ja yleinen tanssi eli "kentän tallaaminen" tai "kengänpohjien hivutus". Jossakin juhlassa puhui puoluesihteeri tai -agitaattori. Muutamassa oli pidetty tarpeellisena huomauttaa, että puhe ei kestä kauvan, sillä pääasia oli lopussa oleva yleinen tanssi, jonka "soittaa kuuluisa harmonikkataiteilija".
Koko maailma "Raatajan Vapauden" vaikutuspiirissä näytti juhlivan taasen tänä sunnuntaina niin kuin kaikkina muinakin. Olihan nyt se aikakin. Koko luontohan nyt juhli, sillä kesä oli kukkeimmillaan. Kaikki tunsivat tarvetta iloita, etenkin kaupunkilaiset. Mutta se oli nykyään varsin välttämätöntä maaseudullakin. Sielläkin oli jo tullut puute ilon syystä ja täytyi keksiä ohjelmaa iloitsemiseen. Sitä paitsi se oli tarpeellista siksi, että jokaista yhdistystä painoi raskas puoluevero, ja rahaa oli tehtävä millä keinolla hyvänsä.
Ammattiosastojen yhteinen huvitoimikuntakin oli puuhannut ulkoilmajuhlan Hupisaareen. Oli saatu oikein pääkaupunkilainen puhuja tällä kertaa.
Esitettävässä näytöskappaleessa oli Ellilläkin pieni osa, ja tämän kautta oli juhlahumua tullut ystävystenkin keskuuteen.
Anna oli melkein kaiken vapaa-aikansa Ellin seurassa. Hätäisesti hän kävi syömässä kotonaan, mutta olipa usein yötäkin Ellin asunnossa. Äiti kyllä mökötti sellaisesta yöjuoksusta, mutta mitäpä hän siitä välitti. Milloinkas sitten sai nauttia vapaudestaan, ellei kuudesta illalla kuuteen aamulla. Ei sitä ollut liiaksi, se piti saada täydesti itselle. Hänen teki mieli kokonaan erota kodista ja muuttaa Ellin kanssa yhdessä asumaan. Kyllä kai se sitä paitsi olisi ollut tarpeellistakin, sillä Niemelät olivat nyt kesäkuulla vuokranneet Saarnin entiset huoneet.
Kello kävi jo yhtätoista, kun Elli ja Anna nousivat sunnuntaina.
Soitettiin juuri kirkkoon.
Anna pani pois akkunalta irtonaisen kehysverhon ja katseli pihalle. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Näin kesäsydännä se oikein valaisi pihamaatakin, kun pääsi korkeudesta hohtamaan yli rakennuksien.
Laululintusia oli tullut pihlajaan, joka kasvoi pihan perukassa. Ei ollut ollut sadetta moneen päivään. Puiden lehdet olivatkin paksun pölyn peitossa, että näytti oikein ikävältä, ja muutamat kukkaset, joita talon rouva oli istuttanut voimattomaan maahan pihlajien juurelle, kituivat helteessä.