Kaupungin ja saaren välillä oli vilkasta liikettä. Näin pyhäaikana järjestivät laivain omistajat säännöllisen laivakulun Hupisaareen.
Jo lauvantai-iltana oli useita mennyt saareen yöksi. Kun ilma oli niin lämmin ja suloinen kuin nytkin, saattoi aivan hyvin nukkua paljaan taivaan alla. Sitä paitsi tällaisen yön vietosta saaressa saattoi olla ajattelemisen aihetta sekä ennen että jälkeen. Se piti mieltä jännityksissä. Nämä retket olivat seikkailuretkiä, joita rakensi hermostunut mielikuvitus jo kauvan ennen kuin ne tapahtuivatkaan ja joissa todellisuudessakin oli ihan päätähuimaavia kohtia. Mutta sellaista juuri kaipasi nuoriso, jonka mieluisimpia huvittelupaikkoja talven aikana olivat tanssi-iltamat ja elävätkuvat.
"Eikös olekin 'Lindbergin pappa' taasen tuolla lahden pohjukassa!" sanoi Rinne.
"Kukas hän on?"
"Muudan tehtaan työmies. Nyt on pappa taas pahalla tuulella, kun tällainen hälinä käy järvellä eikä kala luultavasti ota uistimeen. Mutta siinä hän kuitenkin etäisimmässä pohjukassa vetelee harvakseen iltaan saakka, söi sitten kala tai oli syömättä."
Toisia uistelijoita, onkimiehiä ja pitkän siiman vetäjiä oli myöskin. Muutamissa veneissä oli koko perhe, eväät ja keittovehkeet mukana. Pojat reutoivat airoissa tai pulikoivat järvessä kuin sorsapoikue. Olivatpa toiset nostaneet purjeetkin pystyyn, vaikkei tuulen henkäystäkään käynyt. Vapaasti sai vene mennä, minne sattui, sillä ei ollut kiire mihinkään eikä myöhästynyt mistään. Mitäpä he huolehtivat juhlahumusta. Isä lueskeli sanomalehtiä, äiti kuunteli hänen yksitoikkoista lukuaan ja vaali nuorinta, joka ojenteli käsiään vedessä pulikoiville sisarilleen ja veljilleen. Päivällisajan lähestyessä soluivat he johonkin rantaan ja vaimo kiehautti yksinkertaisen päivällisen, jota nyt raittiissa ilmassa oltua syötiin erinomaisella ruokahalulla.
Rinne kuljetteli tyttöjä pitkin selkää, lorusi alinomaa tuulia ja taivaita. Rantaan tultua he etsivät saman sopukan, missä olivat koko kesän viettäneet sunnuntaihetkensä. Ei kukaan ollut sattunut sinne nytkään osautumaan. Se oli vähän etäämmällä laivasillasta.
"Olet sinä, Yrjö, kunnon mies, kun olet laittanut veneen", sanoi
Anna. "Tällähän pääsee, mihin vaan haluaa."
"Ilman tätä saisimme samoilla kantamuksinemme koko saaren halki. Nyt olemme etäällä muista ja kuitenkin rannassa", ihasteli Ellikin.
"Ei ole varmaa, saammeko täällä rauhassa olla. Eiköhän tuokin vene yrittele tänne?"