Katri taukosi hetkeksi soutamasta, pyyhki hiuksia silmiltään huivin alle, jonka solmua hän veti tiukempaan, korjasi vähän tuhtoa, ja — niin, nyt oli kostontuuma valmis!
— Kuule Niilo!
— Kyllä kuulen.
— En vielä heti aiokaan mennä vihille kanssasi.
— Kuinka niin? Olethan jo luvannut Köyrin aikaan tulla pappilaan.
— Vaikka olen luvannut; mutta en tule sittekään.
— No mikä ihme sinun nyt on päähäsi pistänyt?
— Se vaan, ett'ei minua haluta vielä mennä miehelään.
— Et sitä tähän asti ole vastaan pannut.
— Mutta nyt panen. Enhän tietäisi nuorena olleenikaan, jos kahdeksantoista vuotiaana jo naimiseen menisin.