—Kenties ensimmäisenä. Suomalainen säveltaide ei vielä ole ehtinyt luotavaansa luoda. Mutta tulevaisuudessa se sen tekee. Odottakaa!
Antin tuumat näyttivät huvittavan Agnesia erinomaisesti.
—Ei suomalaisilta ainakaan puutu itseluottamusta, hän sanoi samalla keveällä iloisuudella, jolla hän aina otti vastaan Antin ankaralla totuudella lausutut mielipiteet.
—Ei, Jumalan kiitos, vastasi Antti, meiltä ei puutu itseluottamusta. Eikä kestävyyttä eikä tarmoa. Ne ominaisuudet on entisyytemme meihin juurruttanut. Olette kai lukenut Suomen historiaa?
—Luinhan minä ennen koulussa, vaikka täytyy tunnustaa, ett'en sitä enää paljon muista. Mutta tiedättekö mitä? Te tulette Pietariin ensi syksynä—
—Minä? Mitä minä siellä tekisin?
—Noo—käymään vaan. Katsomaan suurta maailman kaupunkia.
—Tuskinpa sitä varten. Ellei satu muuta syytä.
—Toivotaan, että sattuu. Silloin vien minä teidät italialaiseen oopperaan. Nähdäänpä, ettekö muuta mieltä. Hän heittääntyi taakse päin sohvassa, varma itsetietoisuus katseessa. Ooh, jahkahan vaan olisitte Pietarissa muutamia kuukausiakaan—!
—Niin mitä sitten?