—Tietysti uskallamme, vakuutin minä.
Hevonen astui käyden kaupungin katuja, ihmiset katsoivat meihin kuin kummaan, mutta me pysyimme ylhäisessä asemassamme ja heitimme heihin ylpeitä silmäyksiä.
—Mihinkä sitä ajetaan? kysyi mies.
—Rouvasväen koululle.
—Missä se on?
—Keltainen talo torin laidassa.
Hän siis aikoi kyyditä meidät koululle saakka.
—Mitähän tytöt sanovat, kun näkevät meidän ajavan puukuormalla kouluun?
Eivätköhän ihmettele?
Me nauraa tirskuttelimme, mutta koulun kohdalla koetimme näyttää vakavilta. Emme olleet tietääksemmekään, että tämmöinen kulku oli outoa.
Jo olimme ikkunain kohdalla. Siellä oli merkillisen hiljaista sisällä.
Heitimme syrjäkatseen sinnepäin. Taivas—he istuivat jo tunnilla!