ANNA LIISA. En voi sitä jättää enää. Omaatuntoani painaa. Se kun on kitunut tuon syntikuorman alla jo liian kauvan, neljä pitkää vuotta.
KORTESUO. Tule pois nyt sieltä ja ole ihmisiksi. Etkö sinä kuullut, mitä rovastikin sanoi?
ANNA LIISA. Elkää estäkö minua. Antakaa minun seurata pyhän hengen ääntä.
RIIKKA. Voithan sen tehdä toisten—
MIKKO. Niin, sitten kun olet vielä ajatellut pääsi ympäri moneen kertaan ja kun yhdessä olemme tuumailleet.
HUSSO (nykäisee Mikkoa). Mitä hän aikoo tehdä?
MIKKO. Ettekö sitä ymmärrä? Hän ilmoittaa kaikki.
HUSSO. Herra siunaa ja varjele! Onko hän hullu?
ROVASTI. Hänpä aikoo sanoakin jotain muuta, kuin mitä ensin luulin. Jos omatunto teitä pakottaa puhumaan, niin minä en suinkaan siinä tapauksessa tahdo kieltää.
ANNA LIISA. Eikä vanhempanikaan, kun he oikein ajattelevat. Eikö totta, tekään ette tahdo minua kieltää?