Anna Liisa luo kangasta. Hän on valkoverinen, solakka nainen, surumieliset, suuret, siniset silmät, kaunis, mutta hiukan kalpea; hänen vaaleat hiuksensa riippuvat paksulla palmikolla takana. Hetken päästä tulee Johannes sisään.)
JOHANNES. Päivää, Anna Liisa.
ANNA LIISA. Johannes! Sepä hauskaa.
JOHANNES. Sattuipa hyvin, kun tapaan sinut täällä yksinäsi. Vieläkö sinä nyt alotat kangasta?
ANNA LIISA. Vielä.
JOHANNES. Ja aijot saada sen valmiiksi myös?
ANNA LIISA. Täytyy. Tästä, näetkös, tulee vihkimäleninki.
JOHANNES. Elä? Vai vihkimäleninki! Mutta kylläpä sitten saat pitää kiirettä. Sillä tiedätkös mitä minulla nyt on mielessä?
ANNA LIISA. Noo? Annahan kuulla.
JOHANNES. Ehei!—Ei sitä noin työtä tehdessä, se kun on niin ylen tärkeätä. Käy istumaan tuonne pöydän luokse, niin kerron.