KORTESUO. Niin, niin! Mikä on tosi, se on tosi.
JOHANNES. Elä ole milläsikään, Anna Liisa, sinä ne kiitokset hyvin ansaitset. Ei pahat kieletkään ole koskaan löytäneet sinusta sanan sijaa. Se tosiaan on merkillistä. Aina muista tytöistä kuulee milloin mitäkin. Anna Liisasta ei koskaan muuta kuin hyvää.
RIIKKA. Kun hän ei anna pienintäkään syytä puheisiin. Toiset hänen iällään huvittelevat ja lentävät tanssista toiseen, tämä ei milloinkaan, ei vaikka käskisi.
KORTESUO. Anna Liisa on tavattoman vakava ja tasaluontoinen nuoreksi ihmiseksi, sen täytyy jokaisen myöntää. Aina ahkera, aina työssä. Mutta toista on tuo rasavilli tuolla.
JOHANNES. Niin Pirkkoko?
KORTESUO. Ei totta tosiaan luulisi noita molempia sisariksi. Semmoinen ero heillä on.
PIRKKO. Nyt se alkaa taas. (Aikoo puikahtaa tiehensä.)
RIIKKA. Seis! Mihinkä matka?
PIRKKO. Hevosia menen viemään hakaan.
RIIKKA. Se on renkien tehtävä. Ota sinä sukanneule käteesi.