Hanna kokoili kirjat kadulta, mikäs siinä muukaan auttoi, ja sitten hän läksi astumaan kotia päin. Yksin käveli; ajatukset edeltä riensivät. Onkohan siellä tapahtunut mitään tällä ajalla? Vieläköhän isä—?
Ahdistava tunne kourasi sydäntä. Hän kiirehti askeleitaan. Kotikartano näkyi jo tuolla. Sama kuin ennen, eikä kuitenkaan sama. Ennen se aina iloisena loisti vastaan, nyt jurotti niin synkkänä, että rintaa kivisti. Ennen aina ikäänkuin luokseen houkutteli, nyt oudon kolkkona, vaikenevana seisoi.
Likellä porttia tuli Mari vastaan paperilippu kädessä.
»Mihinkä Mari menee?»
»Apteekkiin.»
»Kuka on kipeänä? Kuka, sanokaa pian! Onko mamma?»
»Pappanne tuota lienee.»
»Oikeinko huonona?»
»Eiköhän, koska tohtoria haettiin.»
Mari veti huivin solmua kiinnemmäksi ja kääntyi apteekkiin päin.