Heti ruoan jälkeen mentiin uimaan. Se tosin oli terveysopin sääntöjä vastaan, mutta mitäpä he näistä säännöistä tiesivät. Tuskin olivat koskaan kuulleet, että maailmassa jotain semmoista löytyi kuin terveysoppi. Ilman pienintäkään epäilyä siis juoksujalkaa rantaan, vaatteet kilvassa päältä pois ja sitten järveen! Mutainen oli pohja ja sameata vesi, mutta ei se paljon haitannut. Mentiin syvemmälle, siellä oli puhtaampaa. Uitiin ja melskottiin, kiruttiin ja naurettiin eikä tultu ylös ennenkuin huulet olivat sinisinä ja hampaat suussa kalisivat.
Mentiin nyt metsään kävelemään ja kaikki he siellä etsivät ja valitsivat itselleen omat lempipaikat. Ne raivattiin risuista ja kivistä puhtaiksi ja siinäpä aika kuluikin myöhään iltaan saakka.
Lehmät olivat jo kotona, kun he taas kartanolle saapuivat. Neljä lypsävää, kaksi hiehoa. Ei ollut yksikään vihainen, huoletta saivat mennä luokse. Lehmien nimet olivat: Mansikki, Torstikki, Kultaruusu ja Punakorva. Hiehojen: Mulju ja Omena. Tytöt kohta nimittivät itselleen yhden kukin, Olga otti Kultaruusun, Hanna Mansikin ja Betty tyytyi vihdoin Torstikkiin, sitten kun ensin vähän aikaa oli Olgan kanssa Kultaruususta riidellyt.
Sitä Anna Sohvi parastaikaa lypsi. Maito hurisemalla juoksi raintaan ja vaahtoeli korkealle ylös. Betyn teki kovasti mieli koettaa eikö hänkin osaisi, ja Anna Sohvi sen halusta soi. Betty kyykistyi lehmän vatsan alle, asetti rainnan nojalle polviaan vasten, niinkuin Anna Sohvillakin oli ollut ja nyt hän urhoollisesti ryhtyi toimeen. Hirvitti vähän, kun se venyi niin pitkälle ja tuntui niin oudolta kouraan se tuo, josta maitoa lähti. Eikä tullut ei pisaraakaan, vaikka kuinka olisi vetänyt. Hän koetti toista, kolmatta, neljättä, ei sittenkään.
»Ööh», murisi lehmä, huiskasi hännällään ja nosti jalkaa. Betty peljästyi, että oli vähällä kaataa koko rainnan; mutta Anna Sohvi häntä rohkaisi, neuvoi heruttelemaan ja tarttumaan kovemmin kiinni. Niin hän teki, ja nyt mikä ilo! Jo sirisi hieno, valkoinen maito-säde alas. Ja kerran alkuun päästyä se kävi kuin mestarilta. Ei sihutellut enää, kohisi vallan kovaa ja vaahtosi—vaahtosi ihan toden teolla, vaikka ei niin paljoa kuin Anna Sohvin käsissä.
Olga ja Hanna seisoivat luona, katselivat ja ihmettelivät. Eipä ollut ilman, ettei heidänkin tehnyt mieli. Mutta heiltä puuttui molemmilta rohkeutta. Kuinka se Betty raahti niin kauhean kovaa pusertaa. Uiui, uiui, eikö siihen raukkaan koskenut? Eivät he toki voisi, ei vaikka mikä.
Bettykin jo taukosi, kun ei lähtenyt enää maitoa. Nousi ylös, suoristi selkänsä ja pani kädet puuskaan. Loi silmät toisiin ja odotti, että heidän piti jotakin sanoa. Tunnustaa kumminkin hänen etevyytensä. Mimmoisia raukkoja ne olivat, nuo. Kun eivät uskaltaneet lehmän kylkeäkään taputtaa muuta kuin kaukaa kurottamalla vaan.
»Ohho!» Betty meni ja tarttui molemmin käsin sen kaulaan kiinni. Hyväili sitä ja hemmotteli: »piikani, piikani, oma Kultaruusuni, so, soh! Itikatko ne kiusaavat? Ajetaan pois, ajetaan.» Lehmä vastasi: »ööh!»
Näin se ensimmäinen päivä kului. Seuraavana järjestettiin talous. Betty vapaaehtoisesti otti kaikki Marthan huolet ja toiset siihen suostuivat ilman ehtoja. Kiittivät vaan, kun pääsivät ja olivat mielissään.
Saivat tytöt kerran elää niinkuin itse tahtoivat ja siitä he myös osasivat nauttia. Leijailivat ulkona päivät päätään, valvoivat iltasilla välistä päivän nousuun saakka, kulkivat paljain jaloin ja muutenkin tavattoman helpossa vaateasussa. Hylkäsivätpä tykkänään erään pukimen, jota paitse miehet eivät koskaan voi esiintyä. Heistä, näet, oli paljon vilpoisempi niin. Ja paha kertoa, paha kertomattakin olla, mutta mitäs tekivät Olga ja Hanna eräänä iltana, kun tiesivät, että kaikki muut nukkuivat. Silloinkin juttelivat niin pitkään, etteivät sitten enää saaneet unta. Rupesi heitä viimein hiukasemaan. Täytyi nousta ylös hakemaan ruokaa. Pöytäkaappiin oli Betty aamiaista varten tallentanut kolme keitettyä munaa, jotka jäivät illallispöydästä. Ne he ryöstivät ynnä leipää, jota siellä myöskin oli. Hiljaa liikkuivat kuin hiiret, ettei Betty heräisi. Sillä Betty oli tullut kovin tarkaksi ruoan suhteen; sanoi sitä kuluvan niin hirveän paljon. Kummako se! He söivät kaikki kuin metsämiehet.