Tuli toinen päivä, se oli yhtä iloinen ja hauska. Meni kuin siivillä. Samoin kolmas. Mutta neljännen päivän aamuna tapahtui jotakin erinomaista, joka matkaansai suuren muutoksen. Betty ei tiennyt mistään; hän oli siksi yötä mennyt Anna Sohvin aittaan, että saisi kärpäsiltä rauhassa nukkua. Ja sitten hän makasi pitempään kuin tavallista, sillä monen illan valvominen peräkkäin oli häntä uuvuttanut.
Olga ja Hanna olivat juuri nousseet ja istuivat molemmat ikkunan luona. Hanna neuloi pitsiä leninkinsä kaulukseen, Olga puki jalkaansa. Ihmettelivät, ettei heille kahvia tuotu. Kello varmaankin oli jo kahdeksan, koska Aaro tuli pellolta päin. Siihen aikaan perheelle annettiin aamiaista tuvan puolella.
Taivas näytti olevan pilvessä; jokohan ilma muuttuisi sateiseksi? Olga veti uutimet paremmin syrjään ja molemmat kallistuivat likemmäksi ikkunaa, tarkastaakseen taivaan rantaa. Mutta kuinka he peljästyivät! Kun samassa juuri pojat juoksevat ohitse ja vilkaisevat ylös. Heillä arvon oli aamuhameet päällä, mutta itse nuo kelvottomat olivat paitahioillaan ja paljain jaloin. Sillä lailla ilkesivät heille näyttääntyä. Ja—uskalsivat! Se oli todella anteeksi-antamatonta. Uimaan he arvatenkin vilistivät, mutta oliko pakko mennä heidän ikkunansa alaitse, kosk'eivät kerran viitsineet oikein päällensä panna? Mahtoivat kiertää tuolta, niityn ja peltojen takaa. Olga oli hirveästi harmissaan.
»Luuletkos, Hanna, että olisivat noin tehneet neiti Munsterhjelm'ille esimerkiksi?»
»Voi, enhän minä tiedä», huokaili Hanna.
»Taikka Emma Hartman'ille? Eivät olisi, siitä saat olla varma. Mutta he eivät pidä meitä missään arvossa. Niin, siinäpä se juuri on: he eivät pidä meitä arvossa. Minä sitä eilen jo epäilin, kun Woldemar pyöritti sinua ringissä niin kovasti, että olit vähällä kaatua.»
»Olisit minulle sanonut silloin heti. Kun minä en semmoisia ymmärrä.»
Hannalle jo vedet nousivat silmiin; sydän oli täynnä tuskaa.
Olga vaikeni ja mietti. Sanoi sitten:
»Hullusti, että annoimme heidän jäädä tänne, vaikka tiesimme, kuinka se oli sopimatonta. Nyt saamme pitää tämmöistä hyvänämme. Ihan vaan oma syymme.»