Pastori laski kirjan pöydälle, korjasi silmälasiaan ja katsoi ylös.
»Filosofiaa! Vai niin! Vai filosofiaa te tahtoisitte lukea?»
Hänen suunsa meni hymyyn, noin ikäänkuin vastoin tahtoaan. Ja katse oli vähän kummallinen. Eivät tytöt oikein varmasti tienneet päättää, mitä ne merkitsivät. Mutta Ines ei hämmästynyt.
»Se on meidän yleinen toivomme.»
Ja hän katsoi ympärilleen, saadakseen puolta.
»On, on. Meidän yleinen toivomme», kaikui joka suusta.
»Hyvä!» lausui pastori. »Sopii juuri minunkin programmiini.»
Mikä ilo! Tytöt katsoivat toisiinsa. Ei tahtonut enää kukaan voida hillitä itseään. Toinen puristi toisen käsivartta; puristi innossaan vähän liiankin kovaa. Koski; pieni tukahdutettu parkahdus ja käsivarsi temmattiin pois. Ja sitten naurettiin; koeteltiin näpistää takaisin. Mutta, tss! Hiljaa! Pastori puhui.
»Otamme sitten filosofiaa uskonnon ohessa. Sen perustukselle. Käyhän se vallan hyvin!»
Hän piti vähän lomaa joka lauseen välillä. Tyttöjen huulet olivat niin makeassa hymyssä, etteivät varmaan pavut olisi suussa pysyneet. Pastori oli ihan totinen. Ei hän leikkiä laskenut.