Jussi tuli; seisahtui oven suuhun ja oli vähän hämillään, hyvin vähän tosin.
»Mitä varten heitit vesitiinun kumoon?»
»Niin, kun se meni.»
»Ei suinkaan itsestään.»
»Pikkuisen vaan panin kallelleen ja sillä kertaa topsahti.»
»Aina sinä olet pahan teossa.»
Jussi ei siihen mitään, heilutteli vaan lakkiaan.
»Minkätähden ne pojat lienevätkin niin ilkeitä?» tuumaili Mari, joka toi iltapäiväkahvia sisään. »Ei tytöt sinnepäinkään.»
»Ilkeitä? Ole sinä vaiti.»
»No, Jussi!» Äiti sanoi sen painolla.