—Päästäkää minua vinnille katsomaan.
—Voi, eihän siellä ole kuin romua.
—Semmoista juuri tahdonkin. Semmoista, jolle ette itse pane mitään arvoa ja josta luulette, ettei kukaan anna penniäkään.
—Mutta ihan totta—
—Olkaa vaiti, kyllä minä tiedän. Sanokaa vaan tytöllenne, että tulee viemään minua.
Rouvaa taaskin hytkähytti. Mutta ei hän tahtonut enää panna vastaan, kun se kumminkin oli turhaa. Menihän vaan toisen huoneen ovelle ja puhui sinne:
—Riikka hyvä, viekää tätä Kauppa-Lopoa vinnille katselemaan meidän romuja.
Sieltä tuli iloisen näköinen tyttö, luuta, siipi ja kihveli kädessä. Hän heitti sivumennen pitkän ja oudoksuvan silmäyksen Lopoon.
—Tulkaa jälessäni.
He menivät. Rouva sill'aikaa purki sukkakäärön.