Hän veti kukkaron esiin ja katsoi, kuinka paljon siellä oli rahaa.
Vähänpä oli!
—Hyi, hävytöntä, ei kuin kolme markkaa. Yksi oli markan raha, kaksi oli viiskymmenpennistä, loput kuparia.
Hän otti markan sieltä erilleen, sitoi kukkaron kiinni ja pisti sen taskuunsa.
Mutta markanrahan hän antoi Pekalle.
—Mene, kultani, ostamaan itsellesi konvehtia tällä Kiljanderin rouvan puodista. Mene, mene! Mutta katso, etteivät aja päällesi.
Hän myhäili tyytyväisenä, katsellessaan lankun raosta kuinka Pekka juoksi katua alas…
Ei ollut Riikka vieläkään koonnut hänelle myötäviä tavaroita. Väitti rouvan sanoneen, että viitsikö niitä enää noin kaupitella, kun kumminkin tulee pian huutokauppa pidettäväksi.
—Mitä herran nimessä te luulette semmoisella törkytavaralla saavanne huutokaupassa. Ettehän sitä ilkiä sinne viedäkään, toimitteli Lopo.
Riikka ei siihen virkkanut mitään.