Eikä häntä mikään estänyt olemasta Nymarkille ystävällinen taikka hänen kanssaan seurustelemasta ylimalkaan. Hauskempi hän oli kuin muut ja iloisempi; hiukan kevytmielinen tosin, mutta mitäs siitä! Seuraelämässä se omituisuus ei haitannut…
Hänellä oli kumminkin yksi hyvä puoli: hän oli vähimmästäkin suosion osoituksesta ihastunut ja kiitollinen. Hivenen verran jos hän saisi vastarakkautta, hän varmaan olisi aivan onnen kukkuloilla. Toista kuin John!…
Miina tuli pyytämään häntä sisään. Helmi itki, eikä hän saanut häntä viihtymään.
»Ajattelin, että jos se nukkuisi paremmin viereen», hän sanoi.
Alma läksi ylös, avasi leninkinsä napit ylhäältä ja laskeutui vuoteelle.
»Eikö rouva riisu samalla», kysyi Miina, »johan nyt on myöhä».
»En minä vielä; tuohan Helmi tänne.»
Helmi herkesi kohta huutamasta, kun pääsi äidin rintaan, johon tarttui hapeasti kiinni sekä suullaan että molemmilla käsillään. Kun hän oli nälkänsä sammuttanut, jäi hän siihen tyytyväisenä mojottamaan, katseli äitiin ylös, ja hymyili. Mutta äiti ei hymyillyt hänelle vastaan, eikä kääntänyt silmiään häneen.
Helmi heitti hetkeksi rinnan irti, katsoi paremmin äitiin ja sanoi »gää», herättääkseen hänen huomiotaan.
»Nuku nyt pois», sanoi Alma hiukan kärsimättömästi ja asetti uudelleen rinnan Helmin suuhun.