Alma hajoitti nenäliinansa ja kostutti sen hajuvedellä. Nymark odotti häntä salissa.
»Kuinka mainion kaunis tuo havannaväri on», sanoi hän, kun Alma astui sisään.
»Ihanko todella?» kysyi Alma hymyillen.
»Ja muutenkin se on erinomaisen sievästi tehty.»
»Mahdatte olla tuntija.»
»Osaan ainakin sanoa, mikä on kaunista, mikä ei.»
»Sitten varmaan annatte minulle hyviä neuvoja, kun ostan itselleni uusia.»
»Mielelläni. Mutta luotatteko myöskin minuun?»
»Ehdottomasti! varsinkin kun pelkään joutuneeni vähän takapajulle tuommoisessa.»
»Silloin laitan teidät niin komeaksi, ettei yksikään nainen maailmassa teille vertoja vedä.»