Hän oli paljosta hosumisesta lävitse uupunut. Ei jaksanut enää kättä nostaa, vaan herkesi olemaan hiljaa. Riemulla ne nyt ryntäsivät kaikki esille. Pienimmät kapusivat yltympäri vuoteen laidoilta ja jalkopäästä, hyppivät ja tanssivat hänen peitteellään ja rähähtivät suureen nauruun.
Hän antoi heidän nauraa ja ummisti silmänsä…
»Nythän se viimeinkin taitaa nukkua», kuiskasi Maijaliisa vieraalle hoitajalle.
Mutta vielä hän vähäisen raoitti silmäluomiaan, kun kadulta kuului tiukujen ja kulkusten helinää pitkässä jonossa.
»Tules katsomaan, Maijaliisa», sanoi Miina, joka oli vetäissyt ikkunaverhon syrjään. »Rekiretket!»
He lukivat kolmattakymmentä hevosta ja ehättivät ottamaan selkoa siitä, kenen kanssa itsekukin ajoi.
»Ja näepäs, tuossahan on maisteri Nymark. Kuka istui hänen rinnallaan?»
»En tuntenut, mutta kaunis se vaan oli.»
»Tiesitkös, että hän eilen olisi pyytänyt meidän rouvaa.»
»Niin kerroit. Olisi hän päässyt taas iloon ja humuun, kun olisi vaan tervennä ollut.»