Ja Mari oli kuin kuva, liikkumattomana, äänettömänä ja elottomana.
Anni hengitti harvempaan, sitten korahti pari kertaa rinnassa ja siihen kaikki loppui.
Hetken Hellu odotti, eikö enää mitään kuuluisi; mutta kun kaikki jäi hiljaisuuteen, ymmärsi hän, ettei Annia enää ollut. Ja vaikka hän oli rukoillut, että Herra tulisi korjaamaan heidät maailmasta pois, se nyt kuitenkin tuntui niin tukalalta, kun Anni oli lähtenyt, että tahtoi sydän haljeta. Hän itki ääneen ja silloin rupesi Villeä myöskin itkettämään.
Tiina Katri kuuli itkun omalle puolelleen ja tuli katsomaan.
»Vai niin», sanoi hän hiljaa, »täällä näemmä jo on päätetty. Pianpa se kävikin. Niin, niin, Mari rukka, Herra antoi, Herra otti, Herran nimi kiitetty olkoon.»
Mari istui yhä samalla paikalla ja samassa asemassa.
Tiina Katri painoi ruumiin silmäluomet kiinni ja sitoi huivin leuan alle.
»Mene levolle vähäksi aikaa, Mari, minä pesen pikku Annin ja sitten se kait on saatava pois lämpöisestä huoneesta.»
»Ja minun pitää ruveta kirstua laittamaan», sanoi Holpainen.
Mari, joka tähän saakka ei ollut sanaakaan lausunut, puhkesi nyt äkkiä puhumaan, hätäisesti ja jyrkästi.