Ei sittenkään vastausta.
»Alma—».
Hän aikoi vetää häntä luokseen.
»Oih, anna minun olla.»
Alma väisti hänen kätensä pois eikä lakannut neulomasta.
»Kuinka? Vaivaanko sinua?»
»Vaivaat.»
John katsoi häneen pitkään, mutta silmiä hän ei tavannut; luomet ne peittivät.
»Ihanko todella?»
Ei taaskaan hiiskausta.