—Noh—mitä se merkitsee?
Aarnold katsoi taakseen.
—Kun sinulla ei ole aikaa.
—Puhuhan kumminkin. Mitä sinulla oli asiaa?
Selma palasi hänen luokseen.
—Annista minä vaan ajattelin pikkuisen puhua.
—Niin—minä myöskin tahtoisin sanoa hänestä pari sanaa.—Pikku muijaseni, se on vähän hullua, että hän rupeaa juoksemaan täällä visiitillä luonasi ja ottaa semmoisen vanhan toverikannan, ikäänkuin olisitte yhdenvertaisia.
—Mutta mitäs se tekee?
—Mitäkö tekee?—Etkö sinä ymmärrä kysymättä? Jos hän on noin tuttavallinen minun rouvani kanssa, ja tungettelee tänne kotiimme aivan kuin sukulainen tai läheinen ystävä, niin mitä kunnioitusta hänellä sitten enää voisi olla minuun opettajana? Tietysti lyöttäyntyisi vähitellen toveriksi minullekin. Sitäpaitsi—on hän liian talonpoikainen, en katso häntä soveliaaksi seurakumppaniksi vaimolleni, en ollenkaan!
Selma oli kuin puusta pudonnut.