—Mikä on? Mikä sinulle tuli?
—Kun hiiri hyppäsi suolavakasta.
—Ja sitä sinä kirut. Luulin sinulle jo tapahtuneen mitä hyvänsä.
Onko tuo nyt laitaa, että peljästyy pientä hiirtä—aika ihminen.
Selma pahotti mielensä ja puhkesi itkuun. Aarnold meni takaisin sisään ja Miina ilmoitti Selmalle, että ruoka oli pöydässä, he saisivat alkaa, soppa kyllä tuli sisään tuossa paikassa.
Mutta Selman itku kiihtyi, hän ei kyennyt nousemaankaan
Ei Aarnold välittänyt edes hänen tilastaan, minkä hän sille voi että säikähti, oliko siinä suuttumisen syytä, eihän hän tahallaan parkaissut.—Aika ihminen, hän sanoi. Oliko hän tavallisen, terveen ihmisen veroinen, kuka tiesi, mitä tämä häneen vaikuttikaan? Eikä auttanut tehdä mitään hyviä päätöksiä, ei auttanut hänen koettaakaan, Aarnold vihasi häntä, ei heille onnea enää koituisi—parasta kun hän kuolisi pois, sitä kait Aarnold toivoikin—
Aarnold odotti, katsoi ovelta, ja odotti vielä hetken.
—Menkää nyt, hyvä rouva, että lehtori pääsee ruualle, sanoi Miina.
—En minä voi syödä.