—Sinä et huomenna enää mene sen miehen perunamaalle.
—Kotonako sitten istun?
—Kotona.
—Entäpä, kun patruuni lähettää hakemaan?—
—Ei lähetä, kyllä pidän siitä huolen. Tänne se kymmenmarkkanen.
—Mitä sillä teet?
—Huoli siitä.
—Ville, sinä aijot lähteä sinne intoilemaan? Tästä mahtaa syntyä kaunis juttu. Voi, minä onneton, kun menin sinulle ilmoittamaan koko roskaa. Mutta minä en uskonut sinua noin hupakoksi, en totta tosiaan uskonutkaan.
Maria herähti itkemään siinä lasta imettäissään ja Villen sydän alkoi pehmetä. Oli hetken vaiti, veti muutamia savuja piipustaan ja mietti.
—Sinä et ole saanut vielä palkkaasi? hän sitten kysyi, vaikka sen kysymättäkin hyvin kyllä tiesi, ettei hän vielä ollut sitä saanut.