Ja ne tulivatkin, että portaat jymisivät. Ensin ilmestyi valkolakkinen pää ja utelias naama, josta kaksi pyöreätä silmää heti kohta iski heihin kiinni. Mutta sävyisästi mies kuitenkin kääntyi, meni ohitse toisia portaita kohden, ja hävisi. Toinen, kolmas ja neljäs seurasi samoja jälkiä.

Jumalan kiitos, he olivat pelastetut!

—Tunsitko? kuiskasi Hilma.

—En yhtä ainoata, vastasi Aina vapaammasti hengittäen.

—Ei ne olleet Kuopiosta, mitä lienevät, matkustavaisia.

—Nyt kotiin!

—Aika kyytiä!

Kun he tulivat ulos, selveni heille uusi, hämmästyttävä seikka.

—He näkevät meidät tornista ja älyävät että olemme avojaloin.

—Tosiaankin!—Mutta ehkeivät katsele tänne päin. Ehkä katselevat pohjoiseen, jossa on kauniimpata?