—Ole ilman, ole ilman.
Hän lehahti tiehensä.
Roller pyyhki huuliaan.
—Pitäisi olla laissa kielletty, ettei vaimo saa koskaan miestä suudella. Heidän itsensä tähden. Sillä se herättää vastenmielisyyttä. Ja muutenkinn heihin tahtoo kyllästyä.
Näin hän ajatteli itsekseen.
Eikä hän voinut käsittää, että neljä vuotta takaperin oli saattanut Elinaan niin ihastua. Ja pitää häntä kauniina, ihan niinkuin muut nytkin vielä. Seitsemännessä taivaassa hän luuli olevansa, kun ensi kerran oli häntä rintaansa likistänyt. Nyt? Uh! Teki mieli viskata hänet menemään, kun vaan lähelle tuli.
—Ei, mutta tämä ei käy laatuun! hän mutisi ääneen ja nousi istumaan.
Minä en mahda olla oikein terve.
Hän katsoi peiliin. Lihava hän oli ja pulska, ei sairauden merkkiä missään, vaikka kuinka olisi tarkastellut.
—Lähden kävelemään koetteeksi. Onpa herennyt satamastakin.
Nuttu päälle, kalossit, hattu ja keppi. Hän astui portaille. Siellä ulkona ilman rumuuden vasta oikein selvästi näki ja tunsi. Teki mieli kääntyä takaisin; mutta ei häntä sentään viitsinyt, kun kerran oli lähtenyt. Astui sitten etemmäksi, astui, astui ja astui. »Löttis!» pani maa joka kerran, kuin jalka sitä polki.