PELTOLA. Minä sen kuulin ja ihmettelen.
PENTTULA (erikseen). Kiusa ja kuolema, olenko järkeni menettänyt?
(Kirkkoon soitetaan. Kirkkoväkeä, Niilo, Loviisa y.m. tulee vasemmalta.
Kaikki pysähtyvät uteliaina.)
PELTOLA. Mutta sanos nyt sentään, Hoppulainen, oletko sinä todenperää nähnyt niitä rahoja?
HOPPULAINEN. On niitä nähty, vaikkei ole syöty, sanoi hämäläinen silakoita.
KIRKKOVÄKI. Mitä rahoja täällä kaivataan? Onko jotakin kadonnut?
HOPPULAINEN (hyppää kivelle). Kuulutus! Nyt taas on Hattulan pappilasta kadonnut yksi mustanpruuna hevonen, täydessä raudassa, kellonrapa kaulassa; joka tämän sanan veisi lukkarille taikka läänin kupparille, hänen palkkansa pitää kunniallisesti maksettaman, annetaan tynnyri tyhjää rukiita, kaksi markkaa olematonta rahaa, karpio kauran kuoria. Navetsuu, sanon minä. (Alas kiveltä.)
PENTTULA (erikseen Hoppulaiselle). Sata markkaa sinulle annan,—saat vaikka kaksikin, jos minulle ilmoitat, missä rahat ovat.
HOPPULAINEN. »Mik' on raha, tavara. Lika, multa katoova.»
PENTTULA (samoin). Viisi kannua viinaa annan vielä kaupan päälle.