PASTORI. Niin, näes, tällä tavoin pääsen minä häntä ikäänkuin likemmäksi. Saan hänen lapsellisen luottamuksensa ja opin häntä paremmin ymmärtämään. Sitten ei ole enää vaikeata ottaa ohjaksia käteensä ja viedä häntä oikeaan suuntaan.
ELISABETH., Ja minäkö jätetään tuosta ihan syrjään?
PASTORI. Suo anteeksi, Elisabeth, mutta minä pelkään, ettei sinusta oikein ole Maijun kasvattajaksi.
ELISABETH. Henrik, sinä—! Ai, ai, sitä itserakkautta.
PASTORI. Jaa, jaa—!
ELISABETH. Mistä tämä kirje?—Papalle ja mammalle—Maijun käsialaa.
PASTORI. Annapas tänne.—(Lukee.) Kuinka? Minä en ymmärrä.—
ELISABETH. Mitä siinä on?
PASTORI. Lue!
ELISABETH. »Anteeksi, voi, antakaa anteeksi! En voinut toisin tehdä, elämä täällä kävi liian tukalaksi. Elkää minua tuomitko kovin ankarasti. Hyvästi, pappa ja mamma. Teidän Maijunne.»—