MAIJU. Hyi, Jussi, kun valehtelee.
JUSSI. Josta isä-ukko turhaan on koettanut saada säädyllistä ja ankara-arvoista. nuorta neitiä, englantilaiseen guvernantti-malliin.
MAIJU. Elkää uskoko, herra Rastas, pelkkää lorua kaikki.
TEUVO. Erinomaisen hauskaa tutustua!
HANNA. Joka kohta entisellään. Ei mikään muuttunut!
MAIJU. Ei, Jumala paratkoon! Ei, täällä milloinkaan muutoksia tapahdu. Ei ole yhtä ainoata huonekalua edes ilmestynyt minun muistinaikaani. Ja toinen päivä on aivan samanlainen kuin toinenkin. Ei niin että ihmeeksi muuta eroitusta, kuin mikä päivällispöydässä ilmestyy, siellä kun, näette, on vuoron puuroa, vuoron velliä, vuoron lihasoppaa ja niin poispäin.
ELISABETH. Kiitä luojaa siitä, lapseni.
HANNA. Kyllä koti on hyvä, tiedätkös. Voi, kuinka se on hyvä! Jahkapa olisit vuodenkaan poikessa, Maiju, niin jo sen huomaisit.—Mutta, missä pappa?
ELISABETH. Hän äsken ikään meni »Aamuruskon» toimistoon.
JUSSI. Mitä? Kuuluuko pappa siihen lehteen?