LIISA. Se se, jonka kanssa tässä tuonoinkin puhelitte portilla. Se mustasilmänen, solakka nuori herra, jolla on viiksetkin. Kyllä te arvaatte, vaikka ilman suotta kujeilette. Mikäs sen nimi taas onkaan? Ham—Hame—Ham—
HELMI. Hammar?
LIISA. Hammar niin justiin.
HELMI. Ahaa, vai häntä te epäilette semmoisista. Renne Hammaria.
LIISA. Tunnustakaa pois, hän on kosinut teitä?
HELMI. Eikä ole, ei! Kaikkia sen Liisan mieleen juohtuukin.
LIISA. Mutta hän on niissä hommissa, on varmaan. Ette minua saa siitä uskosta luopumaan sittenkään.
HELMI (hymähtäen). Kyllä te olette soma.—Mutta laittakaapas nyt se uuni siellä kuntoon, ne ovat jo ihan liiaksikin kohonneita tuolla ensimmäisellä pellillä.
LIISA (ottaa pitkävartisen luudan, kastaa sitä vesiämpärissä ja lakaisee hiilet pois uunista). Tämä tästä joutuu tuossa paikassa.
HELMI (leipoo kotvan aikaa ja hyräilee).