LIISA. Kertokaa pois. Ei se mene sen etemmäksi.
HELMI. Ja kun te sen kumminkin näytte tietävän.—No, kuulkaa nyt sitten, Liisa, kuinka asian laita on. Kyllähän Renne ja minä pidämme toisistamme, mutta se on niin ikävää, kun täti ei voi häntä kärsiä, ja on hänelle niin vihanen ettei Renne raukka uskalla täällä enää käydäkään. Sen vuoksihan meidän sitten täytyy puhella kadulla ja portilla ja missä milloinkin aina satumme tapaamaan toisiamme.
LIISA. No, ja minkätähden se tätinne ei häntä kärsi? Onhan se niin pulska poika, että pois tieltä.
HELMI. Niin, eikös ole sitten? Solakka-vartaloinen ja kaunis, ja iloinen ja herttainen. Tiedättekö Liisa, hän on niin hyvä, ettei varmaan koko maailmassa niin, ei ainakaan tässä kaupungissa ole toista hänen vertaistaan. Voi, voi, kuinka kovasti minä hänestä pidän!
LIISA. Mutta minkä ihmeen takia tätinne häntä vihaa sitten?
HELMI. Nähkääs, sen takia vaan, ettei hän usko spiritismiä. Ei ole mitään muuta syytä.
LIISA. Piri—Mitä sanoitte, ettei hän usko?
HELMI. Spiritismiä. Sitä uutta oppia. Eikö Liisa vielä ole siitä kuullut?
LIISA. En eläissäni. Mitä uutta oppia se on?
HELMI. Kun puhutaan henkien kanssa ja manataan niitä esille.