LIISA. Ooho! Vai hän se osaa henkiä manata. Missä tuo lienee sen konstin oppinut?
HELMI. Kaiketi Amerikassa. Siellä hän kuuluu oleskelleen monta vuotta, vaan on nyt tullut takaisin kotimaahan.
LIISA. Ja häneenkö sitten tätinne mielestä pitäisi heti kohta uskoa? Vaikka olisi minkälainen maailman peijuori? Mikä sen tietää? Ei, minun mielestäni Renne herra on ihan oikeassa, kun epäilee semmoisia vehkeitä. Minä hänen sijassaan tekisin ihan samalla lailla.
HELMI. Renne sille vaan nauraa ja siitähän täti sitten niin suuttui.
LIISA. Elkääpä olla millännekään. Se suuttumus pian menee ohi.
HELMI. Voi, Liisa kulta, eihän siinä vielä ole kaikki.
LIISA. Eikö vielä kaikki? No, herran tähden, kertokaa nyt sitten loputkin.
HELMI. Kun henget ovat sanoneet—voi, voi, sehän se juuri on hulluinta.
Hyvä, rakas Liisa, mikähän soppa tästä viimein tulleekaan!
LIISA. Mitä ne henget ovat sanoneet sitten?
HELMI. Että minä ja tuo amerikalainen menisimme naimisiin.