PASTORI. Minä olen näitä kaikkia tarkoin ajatellut täällä yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa. Pelkästä huolesta kansani ja isänmaani tähden olen valvonut läpeensä monet yöt. Ja yhä uudelleen olen tullut siihen vakuutukseen, että tämä »uusi suunta» ja kaikki mitä siihen kuuluu, tämä löyhä »vapaamielisyys», tämä »realistinen» kirjallisuus, joka rypee lokaviemäreissä, että, sanon minä, tämä kaikki vie meidät auttamatta perikatoon, ellei ajoissa käännytä siltä pois. Sen vuoksi päätinkin viimein ryhtyä taisteluun, minäkin, kovaan ja pontevaan taisteluun. Ja siinä päätöksessä järkähtämättä pysyn.
JUSSI. Mitä se hyödyttää, pappa? Vanhat totuudet kun kerran ovat tuomitut kuolemaan—
PASTORI. Niinpä kuolen minä niiden kanssa. Ja nyt, valitse sinä!
Tahdotko olla oikean asian puolella, vai menetkö vastustajain riviin?
JUSSI. Minulla ei ole teidän uskoanne, pappa. Katsantotapani on tykkänään toinen.
PASTORI. Ilman verukkeita jäätkö tänne ja rupeatko auttamaan minua
»Aamuruskon» toimituksessa?
JUSSI. Elkää sitä vaatiko, pappa. Huomaattehan jo itsekin, kuinka erilainen meidän kantamme on. Tuskin voisimme ymmärtää toisiamme, saatikka sitten tulla yksimielisyyteen.
PASTORI. Loruja! Kaikki, mitä olen puhunut, on niin päivän selvää, että sen lapsikin ymmärtää.
JUSSI. Minäpä kun en ajattele samalla tavalla. Mutta—turhaan me väittelemme—
PASTORI. Sinun täytyi saada situationi selväksi, sen vuoksi puhuin. Nyt tiedät, mistä on kysymys, ja voit menetellä sen mukaan.
JUSSI (vaikenee).