PASTORI. Tuletko sinä minua neuvomaan? Sinä—sinä minua neuvomaan? Etkö ollenkaan ajattele—että olet siksi—liian tyhmä?
JUSSI. Minun puolestani elä armoa rukoile, Hanna. Se loukkaa minua. En ole tehnyt mitään rikosta, että täytyisi minun nöyrtyä. Isä on itse särkenyt välimme, se ei kesken enää eheäksi tule.
PASTORI. Semmoista kieltä hän jo käyttää. Hedelmät alkavat kypsyä.
ELISABETH. Viha synnyttää vihaa. Kovuus kovuutta.
JUSSI. Ehkä onkin parasta että olemme järkiään vieraat toisillemme.
Sitä vapaammin saan kulkea omia teitäni.
PASTORI. Nyt sen kuulette. Hän ei kaipaa sukua eikä kotia. Ymmärrettävä asia. Joka kerran korkeimmasta luopuu, mitä hän silloin muustakaan välittää.
ELISABETH. Tällä hetkellä hänestä ehkä tuntuu siltä.
JUSSI. Jos koti ja suku minua sitovat, niin—olen niistä ennemmin kuitti.
HANNA (tarttuu hänen käsivarteensa). Sinä pahankurinen! Minäpä en sinua heitä, elä luulekaan. Riipun sinussa kiinni kuin takkiainen.
JUSSI (irtautuu hänestä). Heitä irti, ei nyt ole aikaa enää—(ottaa lakkinsa). Saan ehkä sanoa jäähyväiset.